Geoffrey Erista

Ke 15.7.2020 Annin salonki. Tuleville polville - mitä vuositeema todella tarkoittaa?

Geoffrey Erista on teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2020 valmistuva sudanilais-ugandalaissyntyinen näyttelijä, tanssija ja esitystaiteilija. Hän työskentelee sulavasti niin teatterin, tanssin, liikkuvan kuvan kuin installaatiotaiteen välimaastoissa. Erista sai ensikosketuksen esiintymiseen, kun hän aloitti isoveljensä jalanjäljissä harrastamaan ala-asteiässä katutanssilajeja – se antoi kipinän esiintymiseen ja ylä-astella teatteri tuli mukaan kuvioihin. Ennen Teatterikorkeakoulun opintoja Erista jalosti esiintymistaitojaan muun muassa Kellariteatterin ja Ylioppilasteatterin näyttämöillä. Siellä hän työskenteli teatteriohjaajien kuten Ossi Koskelaisen ja Akse Petterssonin kanssa. 

Hänet on sittemmin nähty myös uuden tanssin keskuksen Zodiakin tuotannoissa muun muassa Anna Maria Häkkisen, Sonya Lindforsin ja Mikko Makkosen koreografiomissa teoksissa. Esiintyjänä häneen on vaikuttanut eniten Mihail Tšehovin, Jerzy Grotowskin sekä Tadashi Suzukin opit. Eristan intohimoinaan ovat tilalähtöiset teokset, dokumentaarisuus sekä taiteen poliittisuus. Hän on kiinnostunut tutkimaan työssään yhteiskunnallisesti merkityksellisiä aiheita sekä keinoja monimuotoisemman taiteen esiintuomiseen. Eristan mielestä on tärkeää, että taide saa ihmiset näkemään mitä ovat unohtaneet. Hänen taiteellinen opinnäytetyö N.E.G.R.O. – Nhaga & Erista Growing 'n Reaching Out oli osana vuoden 2019 Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoa. 

 Kuva: Noomi Ljungdell


Yhteistyössä 



Yhteys

info@vkkustavissa.fi
arkisin 10-14 p. 041 752 8179